Kotisivut ja verkkokauppa

Kotisivut yritykselle, yhdistykselle tai tapahtumalle.

Meillä on yli 10 vuoden kokemus kotisivujen suunnittelusta ja kehittämisestä.

Kotisivu on yrityksen näyteikkuna, joka luo mielikuvan yrityksen brändistä ja sen palveluista tai tuotteista. Parhaimmillaan kotisivut toimivat kanavana, jonka kautta luodaan tärkeitä kontakteja sekä kanavoidaan myyntiä. Me suunnittelemme ja kehitämme tavoitteittesi mukaisen kotisivun, haluatte sitten kehittää brändiä, myyntiä tai generoida konversioita eli esimerkiksi liidejä tai suoria yhteydenottoja. Kotisivut toimivat yrityksen yhtenä tärkeimmistä markkinointikanavista, jonka vuoksi siihen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Optimoidut WordPress-kotisivut yritykselle, yhdistykselle tai tapahtumalle

Avainsanat menestyksekkääseen sivustoon

Hyvännäköiset ja käyttäjälähtöiset kotisivut

Asiakaslähtöisellä luovalla suunnittelulla saavutetaan potentiaalisen asiakkaan kiinnostus jo heti sivuston ensivierailun aikana. Suunnittelussa käytetään runsaasti aikaa siihen, jotta sivusto näyttää visuaalisesti erittäin hyvältä, houkuttelevalta sekä helposti käytettävältä. Vierailijan kiinnostus pitää saada konvertoitumaan.

Laadukkaasti rakennettu kotisivusto takaa näkyvyyden hakukoneissa

Hyvin suunniteltu sivusto vaatii myös aina hyvän teknisen toteutuksen. Toteutus suoritetaan aina harkiten tavoitteiden mukaisesti. Sivustosta kehitetään mahdollisimman nopea ja saavutettavissa oleva. 

Tavoitteellisuus

Asiakkaan kiinnostus pitää myös osata kohdistaa oikein, jotta saavutetaan kotisivuille asetetut tavoitteet.  Vierailijan kiinnostus pitää saada konvertoitumaan eli saadaan asiakas tekemään mitä yritys haluaa

Näkyvyys hakukoneissa

Näkyvyys Googlessa on erittäin tärkeässä roolissa yrityksen tavoitteiden onnistumisessa. Hakukoneet ottavat nykypäivänä huomioon käyttäjäystävällisyyden, kotisivuston nopeuden ja sivuston käyttäjiä palvelevan informaatiosisällön.

Jokainen sivusto rakennetaan yksilöllisesti asiakkaan ja kohderyhmän tavoitteiden mukaisesti.

Olemme kokeneita WordPress-osaajia

Toteutamme sivustot pääasiallisesti hyödyntäen WordPress-julkaisujärjetelmää.  Jokainen sivusto rakennetaan yksilöllisesti asiakkaan ja kohderyhmän tavoitteiden mukaisesti. WordPress mahdollistaa tietoturvallisen ja sujuvan digitaalisen sisällöntuotannon kotisivuille. WordPress ei rajoita sivuston käyttökokemusta tai visuaalista ilmettä vaan sivustot voidaan suunnitella näyttäviksi ja ajanmukaisiksi kokemuksiksi. WordPressin avulla sisällön tuottaminen sivustolle syöttäminen on helppoa sekä nopeasti opittavissa. Koulutamme aina asiakkaan käyttämään omaa sivustoaan, jotta kaikki hyöty uudesta sivustosta saadaan irti.

Kotisivut kaikille päätelaitteille

Nykyään kotisivuja selataan useilla erilaisilla päätelaitteilla. Noin puolet kotisivuliikenteestä tulee matkapuhelinten kautta. Tämän vuoksi sivuston suunnittelussa ja rakentamisessa pitää kiinnittää suurta huomiota sivuston muokkautuvuuteen eri päätelaitteille eli responsiivisuuteen. Sivuston pitää toimia sekä näyttää hyvältä myös mobiililaitteissa.

On tarpeesi sitten nettisivun kasvojen kohotus, tai uuden verkkokaupan perustaminen, ole meihin yhteydessä.

Verkkokauppa

Menestyksekkään verkkokaupan taustalla on aina huolellinen ja asiakaslähtöinen suunnittelu.

Verkkokaupparatkaisumme tarjoavat tehokkaan ja nykyaikaisen myyntialustan kuluttajakauppaan sekä yritysmyyntiin.
Toteuttamamme verkkokaupat toteutetaan WordPress- ja Woocommerce-alustalla. WordPressin ja Woocommercen käyttö verkkokaupassa on kiistattomasti paras ja monipuolisin vaihtoehto niin pienelle kuin suurelle verkkokaupalle.

Verkkokaupan kehitys prosessimme:

  • Huolellinen ja kattava kohderyhmän kartoitus
  • Visuaalisen ilmeen suunnittelu kohderyhmä huomioon ottaen
  • Käyttöliittymän ja selkeän ostoprosessin kehitys
  • Integraatiot ulkopuolisiin järjestelmiin

Näyttävä ja selkeä käyttökokemus sitouttaa asiakkaat.

Kotisivun integraatiot

Väliotsikko

Olemme toteuttaneet useita erilaisia integrointeja asiakasyrityksille.  Kotisivujen tai verkkokaupan integrointi ulkopuoliseen järjestelmään voi tulla kyseeseen esim:

  • Tiedon määrä on erittäin runsasta
  • Data on usein päivittyvää
  • Tiedon pitää täsmätä yrityksen toisen järjestelmän kanssa reaaliajassa

 

Integrointi Nettix-järjestelmään

Laaka Medialla on valmis ratkaisu ajoneuvoja välittäville yrityksille: autoliikkeille, ajoneuvojen vuokraajille. Integroinnin avulla ajoneuvojen tiedot esimerkisi nettiauto.com -sivustolta välittyvät automaattisesti kotisivuille.

 

C9000-toiminnanohjausjärjestelmän integrointi

C9000 on teollisuudenohjausjärjestelmä. Meillä on ratkaisut, järjestelmän integrointiin verkkosivustoille ja verkkokauppoihin. Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää.